5.10.2016 Työväenmuseo Werstas
Eteläpuisto-ilta viritti vilkkaan keskustelun
Eläköön Eteläpuisto, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ja Kasvitieteellinen yhdistys järjestivät 5.10.2016 keskustelun Eteläpuiston nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Tilaisuus veti Työväenmuseo Werstaan auditorion täyteen, noin 90 henkilöä. Eeva Leino puhui alustuksessaan puistojen merkityksestä kaupungin identiteetin ja asukkaiden terveyden kannalta. Tieteellinen tutkimusnäyttö viherympäristön terveydellisestä vaikutuksesta on kiistaton, Leino korosti. Hän viittasi muun muassa Yle-Areenasta löytyvään Inhimillinen tekijä-ohjelmaan (28.9.16), jossa pohditaan luonnon elvyttävää vaikutusta.
Eeva Lahdensuo Eläköön Eteläpuisto ry:stä käsitteli monipuolisesti kaavoituksen ja politiikan suhdetta, kaavoituksen valvontaa ja kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia. Viimeisen maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen yhteydessä valtion ohjausvalta siirtyi valtiolta kunnille, ja samalla poliittinen päätöksenteko alkoi ohjata kaavoitusta entistä enemmän. Lainmuutos ei ole lisännyt lähidemokratiaa, vaan siirtänyt valtaa poliittisille päättäjille.
Lahdensuo viittasi Tampereen kaupungin selvityksiin, joissa on tuotu esiin Eteläpuiston seudullinen, kulttuurinen ja viherverkostollinen merkitys. Lisäksi voimassa olevassa Pirkanmaan maakuntakaavassa Eteläpuiston alue on merkitty kokonaan viher- ja virkistysalueeksi. Tästä huolimatta kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustan strategisen osayleiskaavan, jossa Eteläpuisto on kapeaa ranta-aluetta lukuunottamatta merkitty ’keskustatoimintojen ja virkistyksen sekoittuneeksi alueeksi’, mikä käytännössä antaa mahdollisuuden kerrostalojen rakentamiseen alueelle. Levennetty ranta-alue ei korvaa ylätasanteen puistoa, Lahdensuo korosti.
Asukkaiden osallistumisesta kaavoitusproessiin Lahdensuo totesi, ettei puiston säilyttämisestä kaupungin päättäjille jätetyllä adressilla, osallistumisella yhteistyöryhmän toimintaan eikä kaava-aineistoista annetuilla mielipiteillä ole ollut näkyvää vaikutusta. Eteläpuiston kaavoitus on edennyt kaupunginhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan linjausten mukaisesti Seelake-ehdotuksen kehittämisenä. Puiston säilyttämistä vaativien näkökantoja ei ole otettu huomioon. Käytettävissä kuitenkin on yhä Hemgårdin puistovaihtoehto, jonka toteuttaminen antaa parhaat edellytykset Eteläpuiston kehittämiselle viheralueena. Tämä on myös tulevan kansallisen kaupunkipuiston kannalta tavoiteltavaa.
Tampereella on luotu mielikuva siitä, että kaupungin kehittäminen on samaa kuin uuden rakennuttaminen, mutta kaupungin kehittämiseen kuuluu myös olemassa olevien viheralueiden säilyttäminen. ”Puisto on yhdyskunnan monipuolinen voimavara, puisto ei ole myytävää rakennusoikeutta”, Lahdensuo kiteytti.
Tampereen ympäristösuojeluyhdistyksen puheenvuoron piti Esko Vuoristo, joka tarkasteli kaavoitusmenettelyn ja osallistumisen suhdetta. Kun ympäristöministeriön valvonta kaavoituksessa on poistunut, jää valvonta kansalaisten tehtäväksi. Asukkaita on syytä kannustaa osallistumaan, ja varsinkin nuoria on hyvä saada kiinnostumaan asiasta.
Kasvitieteellisen yhdistyksen puheenvuorossa Matti Kääntönen otti esille ristiriitoja Tampereen ympäristöpoliittisten ohjelmien ja nykyisten käytäntöjen välillä. Esimerkiksi Agenda 21-toimintaohjelmassa korostetaan monimuotoisen kaupunkiluonnon, virkistysaleiden ja viherverkostojen merkitystä, mutta samalla kaupungissa vallitsee eräänlainen ’manhattan syndrooma’. Viheralueiden kehittämisen on syrjäyttänyt markkinavetoinen täydennysrakentaminen. Eteläpuistonkin kaupunki näkee pikemminkin ’tuottamattomana tyhjänä tilana’ kuin asukkaiden virkistyksen lähteenä, Kääntönen kärjisti.
Kääntösen mukaan on tärkeää, että kaupungin tiivistyessä jätetään Eteläpuiston kaltaisia viheralueita rakentamatta. Rakennettu kaupunkiympäristö on kuin musta laatta, joka peittää maanpinnan, ja siksi tarvitaan puistoja, jotka ovat tässä laatassa reikiä, joista luonto vielä pääsee hengittämään.
Pirkkalaiskirjailijoiden puheenvuorona kuultiin kirjailija Pekka Kytömäen lukemia runoja hänen uudesta kokoelmastaan Valo pilkkoo pimeää. Kannustavan tervehdyksensä tilaisuuteen lähettivät myös kirjailijat Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä.
Alustuksia seurasi vilkas keskustelu, jossa käsiteltiin kokemuksia Eteläpuistosta ja sen tulevaisuutta. Arveltiin, etteivät ne, jotka ovat Eteläpuistoa suunnittelemassa, tunne sen merkitystä tamperelaisille. Valtuutettu Ulla-Leena Alpin mielestä Eteläpuistoa on kehitettävä puistona, koska se on Tampereen keuhkot. Valtuutettu Jari Heinonen näki, että Eteläpuistolla on suuri kaupunkikulttuurinen arvo. Se on eheä kokonaisuus, jota ei saa rikkoa. Eteläpuisto tulisi liittää rakentamattomana myös kansallisen kaupunkipuiston keskeiseksi osaksi.
Keskustelussa tuotiin useaan kertaan esille Eteläpuiston kokonaisuuden, ylä- ja alatasanteen säilyttämisen merkitys. ”Hyvin suunniteltuun kaupunkiin kuuluvat puistot ja puistoverkostot keskustan alueella.” ”Rakentaminen ei saa tapahtua rakennusliikkeiden ehdoilla. Päätökset on tehtävä demokraattisesti.” ”Täydennysrakentamisessa ei ole mitään vikaa, mutta ellei ymmärretä, mihin voi rakentaa ja mihin ei, syntyy Eteläpuiston suunnittelun kaltaista jälkeä. Pankaa vihreät tiukoille viheralueiden täydennysrakentamisen linjauksista.”
Keskustan kehittämisen hankepäällikkö Sakari Leinonen viittasi Tampereen väestön kasvuun, ja haasteeseen sijoittaa noin 3000 asukasta vuodessa sopiville alueille. Lähtökohtana Eteläpuiston suunnittelussa on ollut alueen keskeneräisyyden poistaminen ja sen kytkeminen vahvistamaan keskustan rakennetta entistä paremmin. Taustalla ovat suunnittelukilpailusta saadut ehdotukset ja kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen tekemät linjaukset alueen kehittämiseksi. Näissä linjauksissa on korostettu ranta-alueen kehittämistä, ja kaavoitus on edennyt linjausten mukaisesti. Leinonen piti hyvänä asiana, että asiasta keskustellaan.
Valtuutettu Aarne Raevaara totesi, ettei Eteläpuisto ole ainoa alue Tampereella, jonka kehittämisessä on jätetty asukkaiden mielipiteet huomiotta. Valtuutettu Irja Tulonen toisaalta vakuutti, että puistovaihtoehtoa ja asukkaiden erilaisia näkemyksiä on päätöksiä tehtäessä käyty läpi. Asia tulee yhdyskuntalautakuntaan ja kaupunginhallitukseen joulukuussa.
Avoimeksi keskustelussa jäi, miten toimintaa Eteläpuiston säilyttämisen puolesta jatketaan. Vaikuttaminen valtuutettuihin, demokraattisen päätöksenteon vaatiminen, vaihtoehtojen esillä pitäminen ja muut keinot täsmentyvät lähiaikoina.
Eteläpuisto-ilta viritti vilkkaan keskustelun
Eläköön Eteläpuisto, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ja Kasvitieteellinen yhdistys järjestivät 5.10.2016 keskustelun Eteläpuiston nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Tilaisuus veti Työväenmuseo Werstaan auditorion täyteen, noin 90 henkilöä. Eeva Leino puhui alustuksessaan puistojen merkityksestä kaupungin identiteetin ja asukkaiden terveyden kannalta. Tieteellinen tutkimusnäyttö viherympäristön terveydellisestä vaikutuksesta on kiistaton, Leino korosti. Hän viittasi muun muassa Yle-Areenasta löytyvään Inhimillinen tekijä-ohjelmaan (28.9.16), jossa pohditaan luonnon elvyttävää vaikutusta.
Eeva Lahdensuo Eläköön Eteläpuisto ry:stä käsitteli monipuolisesti kaavoituksen ja politiikan suhdetta, kaavoituksen valvontaa ja kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia. Viimeisen maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen yhteydessä valtion ohjausvalta siirtyi valtiolta kunnille, ja samalla poliittinen päätöksenteko alkoi ohjata kaavoitusta entistä enemmän. Lainmuutos ei ole lisännyt lähidemokratiaa, vaan siirtänyt valtaa poliittisille päättäjille.
Lahdensuo viittasi Tampereen kaupungin selvityksiin, joissa on tuotu esiin Eteläpuiston seudullinen, kulttuurinen ja viherverkostollinen merkitys. Lisäksi voimassa olevassa Pirkanmaan maakuntakaavassa Eteläpuiston alue on merkitty kokonaan viher- ja virkistysalueeksi. Tästä huolimatta kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustan strategisen osayleiskaavan, jossa Eteläpuisto on kapeaa ranta-aluetta lukuunottamatta merkitty ’keskustatoimintojen ja virkistyksen sekoittuneeksi alueeksi’, mikä käytännössä antaa mahdollisuuden kerrostalojen rakentamiseen alueelle. Levennetty ranta-alue ei korvaa ylätasanteen puistoa, Lahdensuo korosti.
Asukkaiden osallistumisesta kaavoitusproessiin Lahdensuo totesi, ettei puiston säilyttämisestä kaupungin päättäjille jätetyllä adressilla, osallistumisella yhteistyöryhmän toimintaan eikä kaava-aineistoista annetuilla mielipiteillä ole ollut näkyvää vaikutusta. Eteläpuiston kaavoitus on edennyt kaupunginhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan linjausten mukaisesti Seelake-ehdotuksen kehittämisenä. Puiston säilyttämistä vaativien näkökantoja ei ole otettu huomioon. Käytettävissä kuitenkin on yhä Hemgårdin puistovaihtoehto, jonka toteuttaminen antaa parhaat edellytykset Eteläpuiston kehittämiselle viheralueena. Tämä on myös tulevan kansallisen kaupunkipuiston kannalta tavoiteltavaa.
Tampereella on luotu mielikuva siitä, että kaupungin kehittäminen on samaa kuin uuden rakennuttaminen, mutta kaupungin kehittämiseen kuuluu myös olemassa olevien viheralueiden säilyttäminen. ”Puisto on yhdyskunnan monipuolinen voimavara, puisto ei ole myytävää rakennusoikeutta”, Lahdensuo kiteytti.
Tampereen ympäristösuojeluyhdistyksen puheenvuoron piti Esko Vuoristo, joka tarkasteli kaavoitusmenettelyn ja osallistumisen suhdetta. Kun ympäristöministeriön valvonta kaavoituksessa on poistunut, jää valvonta kansalaisten tehtäväksi. Asukkaita on syytä kannustaa osallistumaan, ja varsinkin nuoria on hyvä saada kiinnostumaan asiasta.
Kasvitieteellisen yhdistyksen puheenvuorossa Matti Kääntönen otti esille ristiriitoja Tampereen ympäristöpoliittisten ohjelmien ja nykyisten käytäntöjen välillä. Esimerkiksi Agenda 21-toimintaohjelmassa korostetaan monimuotoisen kaupunkiluonnon, virkistysaleiden ja viherverkostojen merkitystä, mutta samalla kaupungissa vallitsee eräänlainen ’manhattan syndrooma’. Viheralueiden kehittämisen on syrjäyttänyt markkinavetoinen täydennysrakentaminen. Eteläpuistonkin kaupunki näkee pikemminkin ’tuottamattomana tyhjänä tilana’ kuin asukkaiden virkistyksen lähteenä, Kääntönen kärjisti.
Kääntösen mukaan on tärkeää, että kaupungin tiivistyessä jätetään Eteläpuiston kaltaisia viheralueita rakentamatta. Rakennettu kaupunkiympäristö on kuin musta laatta, joka peittää maanpinnan, ja siksi tarvitaan puistoja, jotka ovat tässä laatassa reikiä, joista luonto vielä pääsee hengittämään.
Pirkkalaiskirjailijoiden puheenvuorona kuultiin kirjailija Pekka Kytömäen lukemia runoja hänen uudesta kokoelmastaan Valo pilkkoo pimeää. Kannustavan tervehdyksensä tilaisuuteen lähettivät myös kirjailijat Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä.
Alustuksia seurasi vilkas keskustelu, jossa käsiteltiin kokemuksia Eteläpuistosta ja sen tulevaisuutta. Arveltiin, etteivät ne, jotka ovat Eteläpuistoa suunnittelemassa, tunne sen merkitystä tamperelaisille. Valtuutettu Ulla-Leena Alpin mielestä Eteläpuistoa on kehitettävä puistona, koska se on Tampereen keuhkot. Valtuutettu Jari Heinonen näki, että Eteläpuistolla on suuri kaupunkikulttuurinen arvo. Se on eheä kokonaisuus, jota ei saa rikkoa. Eteläpuisto tulisi liittää rakentamattomana myös kansallisen kaupunkipuiston keskeiseksi osaksi.
Keskustelussa tuotiin useaan kertaan esille Eteläpuiston kokonaisuuden, ylä- ja alatasanteen säilyttämisen merkitys. ”Hyvin suunniteltuun kaupunkiin kuuluvat puistot ja puistoverkostot keskustan alueella.” ”Rakentaminen ei saa tapahtua rakennusliikkeiden ehdoilla. Päätökset on tehtävä demokraattisesti.” ”Täydennysrakentamisessa ei ole mitään vikaa, mutta ellei ymmärretä, mihin voi rakentaa ja mihin ei, syntyy Eteläpuiston suunnittelun kaltaista jälkeä. Pankaa vihreät tiukoille viheralueiden täydennysrakentamisen linjauksista.”
Keskustan kehittämisen hankepäällikkö Sakari Leinonen viittasi Tampereen väestön kasvuun, ja haasteeseen sijoittaa noin 3000 asukasta vuodessa sopiville alueille. Lähtökohtana Eteläpuiston suunnittelussa on ollut alueen keskeneräisyyden poistaminen ja sen kytkeminen vahvistamaan keskustan rakennetta entistä paremmin. Taustalla ovat suunnittelukilpailusta saadut ehdotukset ja kaupunginhallituksen suunnittelukokouksen tekemät linjaukset alueen kehittämiseksi. Näissä linjauksissa on korostettu ranta-alueen kehittämistä, ja kaavoitus on edennyt linjausten mukaisesti. Leinonen piti hyvänä asiana, että asiasta keskustellaan.
Valtuutettu Aarne Raevaara totesi, ettei Eteläpuisto ole ainoa alue Tampereella, jonka kehittämisessä on jätetty asukkaiden mielipiteet huomiotta. Valtuutettu Irja Tulonen toisaalta vakuutti, että puistovaihtoehtoa ja asukkaiden erilaisia näkemyksiä on päätöksiä tehtäessä käyty läpi. Asia tulee yhdyskuntalautakuntaan ja kaupunginhallitukseen joulukuussa.
Avoimeksi keskustelussa jäi, miten toimintaa Eteläpuiston säilyttämisen puolesta jatketaan. Vaikuttaminen valtuutettuihin, demokraattisen päätöksenteon vaatiminen, vaihtoehtojen esillä pitäminen ja muut keinot täsmentyvät lähiaikoina.
Avoin keskustelutilaisuus
KAUPUNKILAISTEN OIKEUS PUISTOIHIN PIDETTIIN MAANANTAINA 23.5.2016
Tilaisuus kuuluu Vihervuosi 2016 -tapahtumiin. Keskustelun aiheita olivat
1) mikä merkitys viher- ja puistoalueilla on kaupunkilaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta,
2) mihin Tampereella ollaan täydennysrakentamisessa menossa, ja
3) mitkä ovat kaupunkilaisten mahdollisuudet vaikuttaa ympäristönsä kehittämiseen.
1) mikä merkitys viher- ja puistoalueilla on kaupunkilaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta,
2) mihin Tampereella ollaan täydennysrakentamisessa menossa, ja
3) mitkä ovat kaupunkilaisten mahdollisuudet vaikuttaa ympäristönsä kehittämiseen.
Alustukset:
•Tampereen yliopiston professori,
ympäristöpsykologi Kalevi Korpela
ympäristöpsykologi Kalevi Korpela
Luontoympäristön ja puistojen merkitys ihmisten hyvinvoinnin kannalta
•Tampereen yliopiston julkisoikeuden
professori Jukka Viljanen
professori Jukka Viljanen
Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ympäristönsä kehittämisessä
Kiitos kaikille mukana olleille.
Tässä tiivistelmä tapahtumasta.
KAUPUNKILAISTEN OIKEUS PUISTOIHIN
Klingendahlilla järjestettiin 23.5. keskustelutilaisuus, jossa tarkasteltiin kaupunkilaisten oikeutta puistoihin ja heidän vaikuttamismahdolli- suuksiaan. Tilaisuuteen osallistui noin viisikymmentä puistojen ystävää.
Tilaisuuden avaaja, Eeva Leino lainasi ministeri Kimmo Tiilikaista, joka totesi helmikuussa valtakunnallista vihervuotta 2016 avatessaan: ”Kaupunkisuunnittelun tulee huomioida riittävä väljyys ja asukkaille tärkeät viheralueet”.
Leino kuvasi Tampereen olevan tunnettu puistoistaan. Näin on kirjoitettu myös myös Tampereen vihervisioissa, joiden mukaan ”kaupunkikuvallisesti merkittävillä keskuspuistoilla on keskeinen merkitys kaupungin vetovoimaisuuden kannalta”, ja ”kaupungiosapuistot palvelevat asukkaiden lähivirkistystä”.
Viheralueiden merkitys
Tampereella on helppo lähteä istuskelemaan, kävelemään tai lenkille puistoihin ja viheralueille. Omasta kokemuksestaan moni voi todeta, että viher- ja puistoalueilla on suuri merkitys mielen, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, Leino esitti.
Ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela esitti vankkaa tutkimustietoa, joka todistaa samaa. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan asukkaiden liikunta-aktiivisuudella ja kaupunkirakenteella on selvä yhteys. Ne, jotka asuvat puistojen lähellä, liikkuvat viikottain enemmän kuin muut.
Korpelan mukaan ihmiset kokevat viheralueilla kävelemisen selvästi elvyttävämpänä kuin kaupunkiympäristössä kävelemisen. Luonnon koetaan antavan elivoimaa, selkeyttävän ajatuksia ja rentouttavan. Valtaosa suomalaisista harrastaakin ulkoilua luonnossa kotinsa lähialueilla.
Liikkuminen luonnossa, sisätiloissa tai pelikentillä edistää terveyttä ja toimintakykä. mutta vain luonnossa liikkumisella on yhteys emotionaaliseen hyvinvointiin, kuten elivoimaisuuden tunteeseen, Korpela esitti.
Samoin on tehty havaintoja viherympäristön myönteisistä vaikutuksista verenpaineen ja sydämen sykevaihteluun kannalta. Korpela mainitsi myös tutkimuksesta, jossa selvitettin työstä irtautumista lounastauolla. Tutkimukseen osallistuneista osa teki puistokävelyn ja toinen teki rentoutusharjoituksia. Tulos oli, että sekä rentoutumisharjoitus että puistokävely lisäsivät työntekijöiden elinvoimaisuutta ja vähensivät väsymystä, mutta puistokävelyn vaikutukset kestivät pidemmälle iltapäivään.
Viheralueiden merkittävistä terveysvaikutuksista saatu tieteellinen näyttö näyttö on laajaa ja kiistatonta.
Korpelan korostikin luonnon ja puistoympäristön huomioon ottamisen tärkeyttä kaupunkisuunnittelussa. Kaupunkimainen ympäristö, jossa puistot ja viheralueet ovat helposti saavutettavissa, edistää asukkaiden liikkumista, terveyttä ja hyvinvointia iästä riippumatta. Viheralueiden tulee kuitenkin olla lähellä, jotta ihmiset niitä käyttäisivät.
Lisää tietoa aiheesta löytyy julkaisusta Luonto lähelle ja terveydeksi (http://hdl.handle.net/10138/153461), jossa tutkijat kirjoittavat luonnosta terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä, sekä raportista The Natural Environments Initiative, jossa kaksikymmentä kansainvälistä asiantuntijaa tarkastelee luontoympäristöä terveyttä edistävänä tekijänä (http://www.chgeharvard.org/sites/default/files/resources/Paper-NaturalEnvironmentsInitiative_0.pdf).
Korpelan alustusta seurasi vilkas keskustelu. Kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas näki tilaisuuden olevan alkumuotona laajemmalle puistoliikkeelle. Viestin puistojen merkityksestä on mentävä päättäjille ja kansalle. Tämän tukena voidaan käyttää Korpelan esittämää tutkimustietoa.
Viitattiin myös eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, joissa on suurenmoisia puistoalueita, jopa aivan keskustan tuntumassa. Tampereen pyrkimys Eteläpuiston hävittämiseen on vastoin kokemuksellista ja tutkittua tietoa. Kun keskusta tiivistyy, tarvitaan puistoja ja viherverkostoja entistä enemmän.
Mihin suuntaan Tampere?
Tilaisuuden toiseen teemaan Eeva Leino johdatti toteamalla, että nykyisellä täydennysrakentamisella tavoitellaan ‘urbaania’ ja tiivistä ympäristöä. Samalla näkyy unohdetun, että kaupunkiympäristöön kuuluvat välttämättömänä vastapainona myös riittävät viher- ja puistoalueet.
Eteläpuiston kaavoituksessa kansalaisille tarjotaan vain kahta vaihtoehtoa, jotka perustuvat tiiviisti rakennettuun Seelake-ehdotukseen.
Vaihtoehdoissa on alkuperäisen ehdotuksen ranta-aluetta jonkin verran levennetty, mutta Eteläpuiston ylätasanteelle, muotopuutarhan päälle ollaan sijoittamassa kolme umpikorttelia.
Tämä katkaisisi luontevimman liikkusmisreitin Hämeenpuiston eteläpäästä Eteläpuiston kautta Pyynikille, ja tuhoaisi samalla perinteisen muotopuutarhan Hämeenpuiston esplanadin päätteenä.
Laajemman keskustelun ulkopuolelle on jätetty puistovaihtoehto, joka tilattiin maisemasuunnittelija Gretel Hemgårdilta. Sen mukaan koko Eteläpuisto kehitettäisiin kaupunkipuistoksi.
Tilanteeseen eivät ole vaikuttaneet lukuisat lehtikirjoitukset, päättäjille luovutetut adressit ja vetoomukset. Vaikutusmahdollisuudet on koettu vähäisiksi. Mitkä siis ovat kansalaisten oikeudet puistoihin ja vaikutusmahdollisuudet oman ympäristönsä kehittämiseen, Leino kysyi.
Kansalaisten ympäristöoikeus
Tähän vastasi dosentti, yliopistonlehtori Jukka Viljanen omassa puheenvuorossaan. Hän viittasi Suomen perustuslain 20. pykälään, jonka mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Tämä velvoittaa viranomaisia kehittämään oma käytäntöjään niin, että ne ovat yhteensopivia kansalaisen perusoikeuksien kanssa. Usein kuitenkin toimitaan toisin, eli asioita tulkitaan päättäjälähtöisesti omia tai taloudellisia etuja painottaen.
Tutkimuksen Miten ympäristöperusoikeus toteutuu? (http://www.ym.fi/download/noname/%7BEEC13568-8CDF-4462-8169-6384ED0CC029%7D/103920) mukaan kansalaisilla on yleinen kokemus siitä, ettei heitä kuunnella. Hyvääkin yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisten välillä voi löytyä, mutta paljon on vielä ongelmia.
Kaavoitus- ja päätöksentekojärjestelmät ovat niin monimutkaisia, että niiden seuraaminen ja kannanottaminen vaatii asiantuntemusta. Järjestelmät ovat tehokkaita, mutta samalla vaikeita ihmisille, Viljanen kiteytti.
Kansalaisilla ei ole aina riittävästi tietoa, milloin ja miten asioihin voi vaikuttaa: ehditäänkö ajoissa, otetaanko mielipiteet huomioon. Usein asioista on jo päätetty, kun ne tuodaan yleiseen keskusteluun, jolloin kansalaisille jää tunne, ettei heitä ole kuunneltu. Tämä aiheuttaa turhautumista ja luottamuksen heikkenemistä viranomaisia kohtaan.
Kohti aitoa vuoropuhelua
Ratkaisu on Viljasen mukaan se, että kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaa päätöksentekoon parannetaan. Se tarkoittaa entistä parempaa tiedon saantia ja aitoon vuoropuheluun liittyviä suunnittelukäytäntöjä.
Paikalliset ihmiset ovat usein parhaita ympäristönsä kehittämisen asiantuntijoita. Mutta heitä ei useinkaan viranomaisten ylimielisyyden vuoksi kuunnella riittävästi. Asukkaiden mielipiteiden kuunteleminen ja kirjaaminen ei saa olla pelkkä pakollinen kaavoitusprosessin vaihe, vaan vuoropuhelun on oltava aitoa ja vaikuttavaa.
Viljasen päätelmä oli, että ympäristöoikeus tulisi omaksua osaksi ympäristösuunnittelua, ja sen tulisi toimia vastapainona taloudelisten intressien ylikorostumiselle.
Luottamus viranomaisiin säilyy vain, jos ihmisiä kuunnellaan päätöksenteossa. Kaupungin kasvu voidaan toteuttaa tasapainoisesti niin, etteivät taloudelliset intressit ylikorostu, Viljanen esitti.
Tätä puheenvuoroa seurasi vilkas keskustelu muun muassa siitä, miksi Tampereella ei anneta arvoa rannoille ja puistolle, vaan niitä kaavoitetaan pala palalta, ajatellen lähinnä taloudellisia voittoa. Tätä kehitystä vastustavien on vahvistettava joukkojaan ja haettava apua ympäristöoikeuksiensa puolustamisessa asiantuntijoilta.
Tiedon tarve ja ympäristöoikeuksista kiinni pitämisen tarve nousivat keskustelussa etusijalle. Tampereella tulee vaalia puistoja ja ilman laadun kannalta vaatia myös pihoille puita, puita, puita, kiteytti Kirsi Kunnas. Todettiin myös, että kun maapohja on kerran myyty ja kaupunki ottanut kerrallisen rahallisen hyödyn, menetetään sillä hetkellä puiston tuottamat jatkuvat terveysvaikutukset ikuisiksi ajoiksi.
Eeva Leino päätti tilaisuuden toteamalla, että esille tulleet aiheet ovat niin laajoja ja merkityksellisiä, että niiden käsittelyä on syytä avoimesti jatkaa syksyllä, ja samalla seurata tarkasti kaavoitusprosessia.
Klingendahlilla järjestettiin 23.5. keskustelutilaisuus, jossa tarkasteltiin kaupunkilaisten oikeutta puistoihin ja heidän vaikuttamismahdolli- suuksiaan. Tilaisuuteen osallistui noin viisikymmentä puistojen ystävää.
Tilaisuuden avaaja, Eeva Leino lainasi ministeri Kimmo Tiilikaista, joka totesi helmikuussa valtakunnallista vihervuotta 2016 avatessaan: ”Kaupunkisuunnittelun tulee huomioida riittävä väljyys ja asukkaille tärkeät viheralueet”.
Leino kuvasi Tampereen olevan tunnettu puistoistaan. Näin on kirjoitettu myös myös Tampereen vihervisioissa, joiden mukaan ”kaupunkikuvallisesti merkittävillä keskuspuistoilla on keskeinen merkitys kaupungin vetovoimaisuuden kannalta”, ja ”kaupungiosapuistot palvelevat asukkaiden lähivirkistystä”.
Viheralueiden merkitys
Tampereella on helppo lähteä istuskelemaan, kävelemään tai lenkille puistoihin ja viheralueille. Omasta kokemuksestaan moni voi todeta, että viher- ja puistoalueilla on suuri merkitys mielen, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, Leino esitti.
Ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela esitti vankkaa tutkimustietoa, joka todistaa samaa. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan asukkaiden liikunta-aktiivisuudella ja kaupunkirakenteella on selvä yhteys. Ne, jotka asuvat puistojen lähellä, liikkuvat viikottain enemmän kuin muut.
Korpelan mukaan ihmiset kokevat viheralueilla kävelemisen selvästi elvyttävämpänä kuin kaupunkiympäristössä kävelemisen. Luonnon koetaan antavan elivoimaa, selkeyttävän ajatuksia ja rentouttavan. Valtaosa suomalaisista harrastaakin ulkoilua luonnossa kotinsa lähialueilla.
Liikkuminen luonnossa, sisätiloissa tai pelikentillä edistää terveyttä ja toimintakykä. mutta vain luonnossa liikkumisella on yhteys emotionaaliseen hyvinvointiin, kuten elivoimaisuuden tunteeseen, Korpela esitti.
Samoin on tehty havaintoja viherympäristön myönteisistä vaikutuksista verenpaineen ja sydämen sykevaihteluun kannalta. Korpela mainitsi myös tutkimuksesta, jossa selvitettin työstä irtautumista lounastauolla. Tutkimukseen osallistuneista osa teki puistokävelyn ja toinen teki rentoutusharjoituksia. Tulos oli, että sekä rentoutumisharjoitus että puistokävely lisäsivät työntekijöiden elinvoimaisuutta ja vähensivät väsymystä, mutta puistokävelyn vaikutukset kestivät pidemmälle iltapäivään.
Viheralueiden merkittävistä terveysvaikutuksista saatu tieteellinen näyttö näyttö on laajaa ja kiistatonta.
Korpelan korostikin luonnon ja puistoympäristön huomioon ottamisen tärkeyttä kaupunkisuunnittelussa. Kaupunkimainen ympäristö, jossa puistot ja viheralueet ovat helposti saavutettavissa, edistää asukkaiden liikkumista, terveyttä ja hyvinvointia iästä riippumatta. Viheralueiden tulee kuitenkin olla lähellä, jotta ihmiset niitä käyttäisivät.
Lisää tietoa aiheesta löytyy julkaisusta Luonto lähelle ja terveydeksi (http://hdl.handle.net/10138/153461), jossa tutkijat kirjoittavat luonnosta terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä, sekä raportista The Natural Environments Initiative, jossa kaksikymmentä kansainvälistä asiantuntijaa tarkastelee luontoympäristöä terveyttä edistävänä tekijänä (http://www.chgeharvard.org/sites/default/files/resources/Paper-NaturalEnvironmentsInitiative_0.pdf).
Korpelan alustusta seurasi vilkas keskustelu. Kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas näki tilaisuuden olevan alkumuotona laajemmalle puistoliikkeelle. Viestin puistojen merkityksestä on mentävä päättäjille ja kansalle. Tämän tukena voidaan käyttää Korpelan esittämää tutkimustietoa.
Viitattiin myös eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, joissa on suurenmoisia puistoalueita, jopa aivan keskustan tuntumassa. Tampereen pyrkimys Eteläpuiston hävittämiseen on vastoin kokemuksellista ja tutkittua tietoa. Kun keskusta tiivistyy, tarvitaan puistoja ja viherverkostoja entistä enemmän.
Mihin suuntaan Tampere?
Tilaisuuden toiseen teemaan Eeva Leino johdatti toteamalla, että nykyisellä täydennysrakentamisella tavoitellaan ‘urbaania’ ja tiivistä ympäristöä. Samalla näkyy unohdetun, että kaupunkiympäristöön kuuluvat välttämättömänä vastapainona myös riittävät viher- ja puistoalueet.
Eteläpuiston kaavoituksessa kansalaisille tarjotaan vain kahta vaihtoehtoa, jotka perustuvat tiiviisti rakennettuun Seelake-ehdotukseen.
Vaihtoehdoissa on alkuperäisen ehdotuksen ranta-aluetta jonkin verran levennetty, mutta Eteläpuiston ylätasanteelle, muotopuutarhan päälle ollaan sijoittamassa kolme umpikorttelia.
Tämä katkaisisi luontevimman liikkusmisreitin Hämeenpuiston eteläpäästä Eteläpuiston kautta Pyynikille, ja tuhoaisi samalla perinteisen muotopuutarhan Hämeenpuiston esplanadin päätteenä.
Laajemman keskustelun ulkopuolelle on jätetty puistovaihtoehto, joka tilattiin maisemasuunnittelija Gretel Hemgårdilta. Sen mukaan koko Eteläpuisto kehitettäisiin kaupunkipuistoksi.
Tilanteeseen eivät ole vaikuttaneet lukuisat lehtikirjoitukset, päättäjille luovutetut adressit ja vetoomukset. Vaikutusmahdollisuudet on koettu vähäisiksi. Mitkä siis ovat kansalaisten oikeudet puistoihin ja vaikutusmahdollisuudet oman ympäristönsä kehittämiseen, Leino kysyi.
Kansalaisten ympäristöoikeus
Tähän vastasi dosentti, yliopistonlehtori Jukka Viljanen omassa puheenvuorossaan. Hän viittasi Suomen perustuslain 20. pykälään, jonka mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Tämä velvoittaa viranomaisia kehittämään oma käytäntöjään niin, että ne ovat yhteensopivia kansalaisen perusoikeuksien kanssa. Usein kuitenkin toimitaan toisin, eli asioita tulkitaan päättäjälähtöisesti omia tai taloudellisia etuja painottaen.
Tutkimuksen Miten ympäristöperusoikeus toteutuu? (http://www.ym.fi/download/noname/%7BEEC13568-8CDF-4462-8169-6384ED0CC029%7D/103920) mukaan kansalaisilla on yleinen kokemus siitä, ettei heitä kuunnella. Hyvääkin yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisten välillä voi löytyä, mutta paljon on vielä ongelmia.
Kaavoitus- ja päätöksentekojärjestelmät ovat niin monimutkaisia, että niiden seuraaminen ja kannanottaminen vaatii asiantuntemusta. Järjestelmät ovat tehokkaita, mutta samalla vaikeita ihmisille, Viljanen kiteytti.
Kansalaisilla ei ole aina riittävästi tietoa, milloin ja miten asioihin voi vaikuttaa: ehditäänkö ajoissa, otetaanko mielipiteet huomioon. Usein asioista on jo päätetty, kun ne tuodaan yleiseen keskusteluun, jolloin kansalaisille jää tunne, ettei heitä ole kuunneltu. Tämä aiheuttaa turhautumista ja luottamuksen heikkenemistä viranomaisia kohtaan.
Kohti aitoa vuoropuhelua
Ratkaisu on Viljasen mukaan se, että kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaa päätöksentekoon parannetaan. Se tarkoittaa entistä parempaa tiedon saantia ja aitoon vuoropuheluun liittyviä suunnittelukäytäntöjä.
Paikalliset ihmiset ovat usein parhaita ympäristönsä kehittämisen asiantuntijoita. Mutta heitä ei useinkaan viranomaisten ylimielisyyden vuoksi kuunnella riittävästi. Asukkaiden mielipiteiden kuunteleminen ja kirjaaminen ei saa olla pelkkä pakollinen kaavoitusprosessin vaihe, vaan vuoropuhelun on oltava aitoa ja vaikuttavaa.
Viljasen päätelmä oli, että ympäristöoikeus tulisi omaksua osaksi ympäristösuunnittelua, ja sen tulisi toimia vastapainona taloudelisten intressien ylikorostumiselle.
Luottamus viranomaisiin säilyy vain, jos ihmisiä kuunnellaan päätöksenteossa. Kaupungin kasvu voidaan toteuttaa tasapainoisesti niin, etteivät taloudelliset intressit ylikorostu, Viljanen esitti.
Tätä puheenvuoroa seurasi vilkas keskustelu muun muassa siitä, miksi Tampereella ei anneta arvoa rannoille ja puistolle, vaan niitä kaavoitetaan pala palalta, ajatellen lähinnä taloudellisia voittoa. Tätä kehitystä vastustavien on vahvistettava joukkojaan ja haettava apua ympäristöoikeuksiensa puolustamisessa asiantuntijoilta.
Tiedon tarve ja ympäristöoikeuksista kiinni pitämisen tarve nousivat keskustelussa etusijalle. Tampereella tulee vaalia puistoja ja ilman laadun kannalta vaatia myös pihoille puita, puita, puita, kiteytti Kirsi Kunnas. Todettiin myös, että kun maapohja on kerran myyty ja kaupunki ottanut kerrallisen rahallisen hyödyn, menetetään sillä hetkellä puiston tuottamat jatkuvat terveysvaikutukset ikuisiksi ajoiksi.
Eeva Leino päätti tilaisuuden toteamalla, että esille tulleet aiheet ovat niin laajoja ja merkityksellisiä, että niiden käsittelyä on syytä avoimesti jatkaa syksyllä, ja samalla seurata tarkasti kaavoitusprosessia.
Alkukesän tapahtuma - siis sataa.
Eläköön Eteläpuisto ry haluaa puiden nauhoituksella herätellä kaupunkilaisia siihen todellisuuteen, että koko puistoalue jyrätään ja tilalle tulee korkeat umpikorttelirakennukset.
Kello 19.00 kajahti ilmoille upea fanfaari.
40-vuoden kaavoituskokemuksella Otto Siippainen kertoi missä mennään. (kovan tuulen vuoksi osa jäi ehkä kuulematta siksi puhe alla luettavaksi)
LUE TÄSTÄ LINKISTÄ
LUE TÄSTÄ LINKISTÄ
Höh mikä hirvi…eikun poro.
Tulistakin menoa…kuvaaja ihan liekeissä.
John Fogertykin pääsi paikalle. (Matti Naskali)